Tietoa meistä

Lammin Lykky pähkinänkuoressa

Yhdistyksen nimi on Lammin kotiseutu- ja kulttuuriyhdistys (LyKKY). Tavoitteenamme on järjestää kulttuuritapahtumia Lammille sekä tukea mahdollisuuksien mukaan lammilaista kulttuurialan tekemistä ja harrastusta.

Lykky julkaisee Lammin Kotiseutulehteä, joka on ilmestynyt jo vuodesta 1967. Alkujaan lehden perusti Lammin nuorisoparlamentti, joka järjesti Lammille kulttuuritapahtumia. Lykky haluaa jatkaa nuorisoparlamentin viitoittamalla tiellä.

Yhdistyksen toimijat ovat avoimia kaikenlaiselle yhteistyölle, jota Lammilla on jo totuttu tekemään muun muassa Lammi-viikon järjestelyjen yhteydessä. 

Yhdistyksen jäseneksi voi tulla kuka tahansa. Vuosittaisen, 20 euron jäsenmaksun maksamalla saa myös Lammin Kotiseutulehden kotiin kannettuna.

LyKKY ry:n hallitus 2023: 

Petri Silvonen, puheenjohtaja
Tapio Välikylä, varapuheenjohtaja
Terhi Mäkinen, jäsenasiat
Anja Vitie, sihteeri, rahastonhoitaja
Pekka Jussila, jäsen

Lammin Kotiseutulehden toimituskunta 2023:

Susanna Mattila, päätoimittaja/tiedottaja
Leija Kuuranhalla
Maria Veijalainen
Tapio Välikylä
Maarit Vuoritie, graafikko
 

Liity jäseneksi

Yhdistyksen jäseneksi voi hakeutua täyttämällä sähköisen jäsenhakemuslomakkeen. Voit myös lähettää yhteystietosi postitse osoitteeseen LyKKY, c/o Terhi Mäkinen, Kostilantie 390, 16900 Lammi. 

Vuonna 2023 yhdistyksen jäsenmaksu on 20 €/jäsen. Jäsenetuna Lammin Kotiseutulehti lähetetään kotiosoitteeseesi.

Kannatusjäseneksi liittyvä henkilö tai yhdistys voi kannattaa yhdistyksen toimintaa haluamallaan summalla. Vähintään 20 euroa maksamalla saa jäsenlehden postitettuna kotiinsa.

Kuvia yhdistyksen toiminnasta