Lempipaikat Lammilla
Tälle sivulle rakentuu virtuaalinen taidenäyttely lammilaisten lempiluontokohteista Lammilla.
Kuvaajan nimi ja selostus kuvien aiheesta on kuvan tai kuvien yläpuolella. Jos samalta kuvaajalta on useita kuvia, kuvat on talletettu kuvagalleriana. Kuvagalleriassa kuvatekstit saa esiin klikkaamalla kuvaa.
Taide ja tiede kimpassa -hankkeen taidenäyttelyn Lammin taidekesä 2025 ARS Naturae yhteyteen. Näyttely pidetään Lammin virastotalossa 7.7.–17.8.2025, avajaiset sunnuntaina 6. heinäkuuta. Lähetä kuvasi ja yhteystietosi sähköpostilla taidetiedelammi@gmail.com. Voit myös julkaista kuviasi sosiaalisessa mediassa tunnuksella #taidetiedelammi
Taide ja tiede kimpassa -hanke on saanut rahoitusta Linnaseutu ry:n kautta EU:n Maaseuturahastosta.
Jukka Ruuhijärvi
Jukka Ruuhijärvi, kuvat 1-5
Vähäjoen koski, Ylänne
Ylänteellä Pääjärven Rantalanlahteen laskevan Mustajoen toisessa latvahaarassa on joen perkaukselta säilynyt koski, saattaa olla jopa Pääjärveen laskevien jokien ja purojen ainut. Se on kuin museonäyte luonnosta, joka on lähes tyystin muutettu ihmisen tarpeiden vuoksi. Vähäjoki alkaa Asikkalan Pukalajärvestä, virtaa ensin suo-ojastojen kautta ja kulkee sitten pelto-alueilla suoristettuna ja syväksi ruopattuna Paakkolan ja Ylänteen kylissä. Se yhtyy Evon itäreunalta laskevaan Isojokeen Putulassa ja laskee Pääjärveen Mustajokena.
Perkaamatta jätetty koski on täynnä suuria kiviä, joiden väleissä pitkät niihin kiinnittyneet näkinsammalet hulmuavat veden pyörteissä. Talvisin saukot jättävät jälkiään kosken kiville etsiessään joesta purotaimenia ja sammakoita ravinnokseen. Keväällä tulva nousee rannan luhtametsään, jonne suo-ojista, pelloilta ja avohakkuilta veden mukaan lähtenyt maa-aines osin laskeutuu, kun vesi virtailee kasvipeitteisellä alueella hitaasti kivien ja puiden tyvien lomitse. Näin luonnonmukaisempi joki purkaa kuormitusta takaisin maalle, mutta ruopattu joki vie sen järveen liettämään jokisuuta. Keväällä rantalehdossa kukkivat näsiät ja imikät ja mustaherukat tuoksuvat. Kosken kivillä loistavat keltaiset rentukat. Kertut ja peukaloiset laulavat kevään riemua.
Kosken virtaavaa vettä ei väsy katselemaan ja kuuntelemaan. Välillä se kuohuaa tulvassa, kuivina aikoina taas lirisee syvällä kivien väleissä ja rannan onkaloissa. Myös veden äänet vaihtelevat: kylmä vesi solisee, lämmin lorisee ja talvella vesi soittaa jäitä.
Muutama vuosi sitten kosken etelärannalla kulkevan sähkölinjan käytävää levennettiin ja puusto hakattiin aivan rantaa myöten. Koskesta ajettiin yli metsäkoneilla, onneksi suurimmat kivet pysyivät paikoillaan vaikka pienempiä kiviä halkesi ja siirtyi. Joen rantavyöhykkeen puustoa ei saisi rantaa myöten hakata, sen varjostus on tärkeää veden liian lämpenemisen estämiselle ja se tarjoaa myös ravintoa ja suojaa virtaveden eliöstölle. Onneksi rannan lehtipuusto on kasvanut uudelleen nopeasti.
Päivi Kauppila
Kuvat 1-10. Kuvat ovat Pääjärveltä. Minun mielimaisemastani, lepoa, rauhaa ja kaunista katsottavaa.
Sisko Mikkola
Keltakurjenmiekat kukkivat kauniisti Palkkisillanojassa kaupungin omistamassa Huovilanpuistossa, kun niiden ympäristöä vähän kitkee (ei kaupungin toimesta).
Jarmo Nikkanen
Kuvia Perinkäältä.
Pirkko Kairesalo
Untulanharju on ihana kaikkina vuodenaikoina. Nämä kuvat otettu äitienpäivänä.
Päivi Ruuskanen
Kuva 1: Kuva Ormajärvestä eli yksi mun suosikkipaikka!
Kuvat 2 ja 3: Toinen lempipaikka. Evon Niemisjärven Ylinen laavu.
Annukka Kemppainen
Kuvasarja "Kaikki tiet vievät Ormajärvelle".
Toinen toistaan upeampia auringonlaskuja on tullut kuvattua Untulassa ja Mainiemessä, henkeäsalpaavia hetkiä, joista on jäänyt kuvamuiston lisäksi rauhaa sydämeen ja voimaa arkeen. En ole tänne syntynyt, mutta vasta täällä olen oppinut ja kokenut millainen voima ja vaikutus luonnolla on ihmiseen.
Sari Kuokkanen
Jukka Ruuhijärvi
Keskellä Kuohijärveä sijaitseva Hietasalo ja sen lähisaaret ovat yksi Lammin luonnon helmistä. Minusta paikka on hienoimmillaan kevättalven jäillä, jolloin siellä on hyvä liikkua kelien mukaan hiihtäen, potkukelkkaillen tai kävellen. Alue on rauhallinen ja kaunis, siellä käynti rauhoittaa ja antaa hyvän mielen. Olen liikkunut siellä kuudella vuosikymmenellä. Mustavalkoinen kuva on vapulta 1978, värikuva maaliskuun lopulta 2025. Paikka on sama, Kaiturin ja Pukaluodon välinen salmi, joka on matala ja virtaava paikka ja sulaa siksi aikaisin. Talvet ovat muuttuneet vuosikymmenten aikana, mutta maisema on pysynyt samana.
Evon Kotisten vanhassa metsässä lähellä Valkea-Kotisen rantaa on järeä mänty, kenties Evon paksuin puu. Se on jo kuollut ja keloutumassa, mutta vielä vankasti pystyssä. Joitakin vuosia sitten se oli vielä elossa ja jo silloin kallellaan kohti ilta-aurinkoa. Suuri puu antaa halaajalleen voimaa: Katso, olen näin vahva, että sain työnnettyä tämän jättiläisen kallelleen! Tai sitten, minäpä jaksan pitää näin mahtavaa puuta pystyssä. Tämä mänty on itänyt paikoilleen joskus satoja vuosia sitten, kokenut useita metsäpaloja ja kurottanut latvuksensa ympäröivän kuusikon yläpuolelle. Kun se aikanaan rojahtaa maahan, tarjoaa vankka runko vielä vuosisatoja kodin monelle sienelle, sammalelle, hyönteiselle ja hämähäkille. Jos sen latvus ulottuu järven rantaveteen saavat ahvenet siitä kutupaikan ja hauet voivat piiloutua sen suojiin saalista väijyessään.
Maire Jouhtinen
Kuvat ovat Lammin Alvolta, lapsuudenkotini maisemista.
1) Tässä aurinko laskee mäen taakse. Viereistä tietä olen kulkenut koulumatkoja.
2) Uusi ja vanha kohtaavat. Lapsuudenkotini ikimetsää, jossa nykyisin kuljen koirani kanssa.
3) Savusauna alvolaisen luonnon keskellä, joka on käytössä edelleen.
Timo Martola
Eila Rokkila
