ARS Naturae -taidenäyttely on avattu

8.7.2025

Kaija Marjatta Mäenpään keraamiset linnut ovat mukana ARS Naturae -näyttelyssä.

Lammin kulttuuriyhdistys Lykky ry:n Taide ja tiede kimpassa -hankkeen huipennusta, ARS Naturae -taidenäyttely on avattu. Näyttelytilana toimii Lammin entisen Virastotalon kaksi tyhjillään olevaa liiketilaa.

Näyttelyn visuaalisesta suunnittelusta vastaa Sari Heiskanen, yksi näyttelyn taiteilijoista. Hän on tehnyt suunnitelman Esitys- ja teatteritaiteiden opintojensa lopputyönä.

Näyttelyyn on tulossa lammilaisen luonnon ja Lammin biologisen aseman tutkimuksen innoittamaa taidetta monella eri tekniikalla toteutettuna. On paitsi maalauksia, myös tekstiilitaidetta, keramiikkaa ja veistoksia.

Näyttelytilaan saadaan myös Lammin biologisen aseman tutkijan, Hanna Rostin suunnittelema äänimaailma ja videopeli, jota yleisö voi pelata.

Yleisön lähettämät valokuvat lempipaikoistaan Lammilla ovat osana näyttelyä virtuaalisesti eli kuvaruudulla pyörivänä diaesityksenä.

Taide- ja tiede kimpassa -hanke on toteutettu EU:n maaseuturahoituksella Leader Linnaseudun kautta.

Näyttelyn taiteilijat ovat: Tarja-Riitta Blauberg, Suvi-Tuulia Forssén, Sari Heiskanen, Katja Huhmarkangas, Anne Konttinen, Kaija Marjatta Mäenpää, Riikka Mäkeläinen, Eero Pöyhtäri, Petri Silvonen ja Tapio Välikylä.

Tervetuloa näyttelyyn!

Taide ja tiede kimpassa -hankkeen ARS Naturae -näyttelyn avajaisia vietettiin sunnuntaina 6.7. klo 14-16. Näyttely on Lammin virastotalossa, osoitteessa Lamminraitti 18. Näyttely on avoinna 7.7.-17.8. ma-pe klo 12-19 ja la-su klo 11-16. 


 

Näyttelyn julisteen akvarellin on maalannut Anne Konttinen.