Lykky esittää: Buster Keatonin mykkäelokuva Kenraali elävän pianistin säestyksellä

18.1.2026

Buster Keaton, mykkäelokuvan ikoninen kivikasvo on elokuvassa veturinkuljettaja, joka yrittää pelastaa veturinsa Kenraalin ja tyttöystävänsä Annabelle Leen vihollisjoukkojen kynsistä.

Lammilla vietetään Taiteiden talviyötä 30.1. klassikkoelokuvaa katsellen. Elokuva on Buster Keatonin Kenraali, tekijänsä ehkä kuuluisin mykkäelokuva. Se nähdään muusikko-säveltäjä, taiteen tohtori Päivi Takalan säestämänä. Takala soittaa elokuvan musiikin Turvantalon yli satavuotiaalla flyygelillä. 

Buster Keaton oli mykkäelokuvatähdistä ehkä hurjin, ainakin hengissä selvinneistä. Sata vuotta sitten, kun Kenraalia tehtiin, näyttelijät tekivät itse vaarallisetkin kohtaukset, stuntmiehiä ei ollut. Keatonin elokuvissa nähtiin ensimmäisen kerran, kuinka talosta kaatuu seinä päähenkilön päälle, ja hän säästyy kuin ihmeen kaupalla avonaisen ikkunan tai oven ansiosta. Keatonin keksintöjä ovat elokuvantekijät käyttäneet uudelleen kautta elokuvahistorian lukuisissa eri elokuvissa.

Keatonin ehkä kuuluisin mykkäelokuva Kenraali sijoittuu Yhdysvaltojen sisällissodan aikaan. Elokuva kertoo veturinkuljettajasta, joka yksin yrittää pelastaa veturinsa Kenraalin ja tyttöystävänsä Annabelle Leen vihollisjoukkojen kynsistä. Elokuva on elokuvahistorian merkkiteos, jonka kriitikot niin Suomessa kuin maailmalla ovat valinneet kaikkien aikojen kymmenen merkittävimmän elokuvan listalle.

Kuvassa Päivi Takala.
Pianisti, säveltäjä, taiteen tohtori Päivi Takala säestää elokuvan Turvantalon yli satavuotiaalla flyygelillä.

Muusikko, säveltäjä ja taiteen tohtori Päivi Takala on viime vuosina keskittynyt elokuvamusiikin säveltämiseen ja mykkäelokuvien säestämiseen. Takalan musiikkiura alkoi viulistina Helsingin kaupunginorkesterissa. 1990-luvulla hän siirtyi elokuvien pariin asuttuaan muutaman vuoden ulkomailla. Hän ohjasi lukuisia dokumenttielokuvia, sävelsi ja toimi äänisuunnittelijana. Takala on opettanut elokuvamusiikkia Sibelius-Akatemiassa.

Kulttuuriyhdistys Lykky tarjoaa nyt mahdollisuuden nähdä Buster Keatonin Kenraali niin kuin sen elokuvayleisöt sata vuotta sitten kokivat: elävän pianistin säestyksellä. Esityksen jälkeen Päivi Takala kertoo työskentelystään ja elokuvien säestämisestä kahvi- tai teekupposen äärellä. Kanttiinia pitää Turvantalon hyväksi Turvantalon aktiivit. Kanttiini on avoinna myös ennen elokuvaesitystä, myynnissä on kahvin ja leivoksen lisäksi pop cornia.

Liput maksavat ennakkoon ostettuna 15 €, ovelta 20 €. Lasten lippu 10 €. Lykyn jäsenet voivat lunastaa jäsenetuhintaisen lippunsa hallituksen jäseniltä tai tilaamalla nettisivuilta. Lippuja esitykseen voi ostaa ennakkoon Lammin kukkakaupasta (Lamminraitti 23) tai Lykyn hallituksen jäseniltä. Tiedustelut p. 0408374836.

LYKYN JÄSEN: osta jäsenetuhintainen lippusi täältä >>